Jääportit on allekirjoittaneelle erittäin tuttu yhtye. Ensimmäisen kerran laitoin bändin � tai silloisen yhden miehen projektin � nimen korvan taakse noin kymmenen vuotta takaperin. Ensimmäiset kuulokuvani koin kuitenkin vasta toisen albumin, Uumenissa (2004), myötä. Levy esitteli itsensä melkoisen puhdasverisenä ambientina ja olikin lajityyppinsä varsinainen valioyksilö ja levyhyllyni vakiotavaraa heti ostoprosessin jälkeisen ajankohdan myötä. Seuraava levy, Avarrus (2006), toi mukaan jo rytmisiä käänteitä, enkä tuolloin oikein tiennyt, pidinkö silloisesta linjasta enemmän kuin aikaisemmasta. Koin pähkäilyn turhaksi ja nautin vain hyvästä musiikista odottaen seuraavaa pitkäsoittoa.



Odotus onkin palkittu ruhtinaallisesti. Ensimmäinen reaktio on melkoisen täydellinen yllätys, jota seuraa kummallinen katharsis, joka kestääkin levyn koko reilun viidenkymmenen minuutin mitan. Jääportit on kehittynyt selkeästi joka osa-alueellaan. Rumpuohjelmoinnit ovat aikaisempaa huomattavasti ammattimaisempia, sävellykset parempia, soundimaailma entistäkin elävämpää� listaa voisi jatkaa lähestulkoon loputtomiin. Henkilökohtaisesti koen albumin sopivan tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta ehdottomasti parhaimmillaan se on rauhallisuutta huokuvan ulkomaailman suomissa puitteissa, jolloin levyn jokaisen nyanssiin kykenee keskittymään paremmin.



Ylisanojen kirjoittaminen on ikävystyttävää ja niiden lukeminen kenties vielä sitäkin tylsempää. Näin ollen pyrin olemaan sanoissani lakoninen ja toteamaan, että Voimasuo on vuoden 2009 levyistä allekirjoittaneelle mahdollisesti SE levy. Kaikille, jotka kykenevät nauttimaan musiikkinsa myös kiireettömänä ja tunnelmoivana, voi Jääporttien uusinta suositella varauksetta. Voimasuolla lyövät soljuvasti kättä niin myöhempien aikojen rock-fiilistely, pinkfloydahtavuus, loungahtavat rytmit, brianenomainen ambient-tunnelmointi, kuin myös oikeastaan moni muukin asia. Viulisti/laulaja Mindy M. Heinosen � joka on myös vastannut Jääporttien kansitaiteesta vuodesta 2003 lähtien � ei ole ainakaan heikentänyt Jääporttien ilmaisuvoimaa. Sanoisinpa, että jopa päinvastoin. Sivuhuomiona mainittakoon, että Jääportit on niitä harvoja yhtyeitä, joiden levyjä voisi hankkia pelkän kansitaiteen perusteella levyhyllyä taikka muuta irtaimistoa koristamaan. Tälläkin kertaa myös tämä ulkomusiikillinen puoli on erittäin vakuuttavaa jälkeä.